pikalaina

Masennus ja Rahaongelmat – Case Pikalainat

Seuraava vieraskirjoitus tulee Seriffilainalta, ja kertoo pikavipeistä ja pikalainoista sekä niiden suhteensta masennukseen.

Totta puhuen, emme tienneet ottaakko tätä kirjoitusta vastaan, mutta päätimme lopulta kuitenkin hyväksyä sen. Sen asia on tärkeä, ja vaikka emme suosi pikavippejä tai tue niitä, on tämä kirjoitus kuitenkin niin tärkeä, että annemme sen tulla sivuillemme. Nimittäin rahaongelmat ovat suuri vaiva masentuneille, ja niiden kanssa kamppailu voi saada vahvemmankin ihmisen masennuksen partaalle.

Masennukset ja pikalainat

Terve, me olemme Seriffilainasta, ja tulimme kertomaan hieman pikalainojen vaaroista masennuksen aikana. Vaikka tiedämme että moni on kaikenlaisia pikavippejä vastaan, uskomme kuitenkin niilläkin oleman paikkansa ja tehtävänsä, jonka takia olemmekin luoneet sivustomme tukemaan niiden järkevää ja vastuullista käyttöä.

Ja olemme huomanneet, että mitä pahemmassa tilanteessa ihminen henkisesti on, sitä helpommin hän voi ajautua ottamaan lainaa, olettaen sen auttavan korjaamaan pahempiakin henkisiä tilanteita. Ja tämä on meistä erittäin vakava ja hieman vaiettu ongelma, sillä henkisen tasapainon särkyessä, on helppo tehdä päätöksiä ja tekoja, joita sitten myöhemmin katuu ja raskaastikkin.

Totta on, että rahan käyttäminen voi tuoda pientä iloa elämään myös masennuksen keskellä, mutta lainaraha on lähes aina paha tapa lähestyä tätä asiaa. Ongelma kuitenkin onkin se, että masennuksen keskellä on helppo ajatella, että tuleva minä on vahvempi kuin itse olen, ja täten se on kykyneväinen hoitamaan lainan takaisinmaksun ihan hyvin, vaikka itselleni tällä hetkellä se olisi vaikeaa.

Joskus näin tietenkin on, mutta monasti tilanne on lähes yhtä vaikea sitten kun se pikalaina pitää maksaa takaisin. Ja silloin voi olla todella paha juttu, jos rahaa ei löydykkään.

Ongelmana monesti onkin se, että masennuksen aikana alkaa helpommin ajatella lyhyen tähtäimen perspektiivillä, jolloin hetkellinen hyväolo on tärkempiä kuin tulevaisuuden hyvinvointi. Tällöin voi houkutuksena olla parantaa nykytilanteen vointia rahalla, vaikka lainaamalla, ja sitten maksaa se takaisin sitten joskus.

Mikäli kuitenkin joutuu rahaongelmiin ja velkakierteeseen, on siitä vaikea päästä pois terveenäkin, saati sitten masentuneena. Tämän takia koemme tärkeäksi painottaa tätä viestiä, jota emme ole monelta kuulleet siitä, kuinka masentuneiden pitäisi olla erityisen tärkeitä tämän lääkkinän suhteen. Pikalainat ovat huono lääkintäkeino, sillä yleensä kaikki paha olo jota hetkellinen rahan käyttö saa poistettua, ne palaavat entistä pahempina jo parin kuukauden sisällä viimeistään takaisin.

Sen vuoksi suosittelisimmekin, että masentuneet eivät ottaisi pikavippejä tai lainoja. Niitä on heikossa tilanteessa liian helppo ottaa, ilman tarkkaa harkintaa ja sopivaa päätöksentekoa. Ja ongelmat ovat masentuneille yleensä myös entistä vaikeampia selvitä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *