masentunut

Masennus ei ole heikkouden merkki

Alakuloisuus ja surullisuus on normaaleja tunteita, jotka usein menevät ajan kanssa ohitse. Kun kuitenkin puhutaan maseenuksesta, se vaivaa usein ihmisen koko elämää, ja vaikeuttaa normaalia arkielämää. Se aiheuttaa tuskaa sekä henkilölle itselleen, että hänen lähiomaislleen. Masennus on oikea, vakava sairaus, ei osoitus ihmisen heikkoudesta. Siitä ei parane ajattelemalla paremmin tai lopettamalla olemaan masentunut.

Masennukseen kuuluu usein surullisuus ja alakuloisuus, mutta ne eivät ole välttämättömiä masennuksen diagnoosiin. Masennuksella on monia muitakin oireita, ja osa niistä on ihan fyysisiäkin. Tavanomaisimpia ovat jatkuva surullisuus ja toivottomuus, sekä energian puute ja mielenkiinnottomuus asioihin, jotka ennen olivat kiinnostavia.

Masennukseen on monia eri syitä, joita on sekä geeneissä, aivojen biologiassa sekä elimistön kemiallisessa tasapainossa. Tämän lisäksi vaikuttavat tietenkin elämän aikana koetut traumat, surulliset tapahtumat sekä erilaiset lapsuudenajan kokemukset.

Masennus voi alkaa missä elinvaiheessa tahansa, mutta usein alkaa teini-iäsää tai 20 – 30 vuotiaana. Nämä elinajat ovat monille vaikeita muutenkin, joka lisää masennuksen syntymisen riskiä. Nuorena sairastettua masennus lisää henkilön riskiä saada masennus myöhemmässä elämänvaiheessa.

Masennukset jaeteen eri luokkiin ja muotoihin niiden oireiden ja syntyperien mukaan. Tässä on joitakin yleisesti tunnettuja versioita:

Vakava Masennus

Vakava masennus vaikuttaa vakavasti henkilön kykyyn elää normaalia elämää. Se vaikeuttaa töiden tekoa tai opiskelua, jonka lisäksi se laskee henkilön elämäniloa huomattavasti.

Pidempiaikainen masennus

Puhutaan pidempiaikaisesta masennuksesta, mikäli masennus on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään 2 vuoden ajan. Usein nämä masennukset eivät ole kokoajan yhtä vahvoja, mutta usein kuitenkin hyvin harmillisia.

Kausiaikainen masennus

Masennus joka ilmenee useimmiten talvisin, kun ulkona alkaa olla pimeää pidempään. Kesäisin ja keväisin henkilön masennus usein helpottaa ainakin jonkin verran. Joillakin valohoidot auttavat jonkin verran tähän masennukseen, mutta noin puolella se ei ole riittävä hoito.

Masennuksesta voi parantua

Onneksi masennus on tauti, josta ihminen voi toipua. Usein se ei ole helppoa, mutta kokeilemalla eri hoitokeinoa löytyy ihminen usein reitin, jonka avulla hän voi parantua masennuksesta. Useimmiten ratkaisu löytyy terapiasta, lääkkeistä tai näiden yhdistelmästä.

Mikäli koet itsesi masentuneeksi, ota mahdollisimman pian yhteyttä lääkäriin.

Moni masentunut kokee vaikeaksi lääkäriin menon. Syynä on usein masennuksen aiheuttama haluttomuus ja väsymys, mutta suuri syy on myöskin masennuksen negatiivisen stigman. Moni kokee sen noloksi kertoa avoimesti olevansa masentunut, ja tätä tautia yleinsä salataankin paljon helpommin kuin monia muita “normaaleja” sairauksia.

Lääkärit ovat kuitenkin tottuneita masennuksen oireista, ja ovat tottuneet käsittelemään luottamuksellisesti asiaan liittyviä tapauksia. Älä siis anna negatiivisten ajatusten tai mielikuvien estää hoidon saanti, sillä se on ainoita kunnon keinoja saada ote masennuksesta.

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *